Pedersöre
Pedersören pelastustoimi sai alkunsa, kun Essen ja Pedersören kunnan edustajat saivat silloiselta Pietarsaaren palomestari Ramstedilta vuonna 1921 tehtävän aloittaa järjestelmällisesti pelastustoimen perustaminen silloisiin itsenäisiin kuntiin Ähtävälle, Purmoon ja Pedersöreen. Vuonna 1932 suunnitelmat konkretisoituivat ja perustettiin Pedersören VPK. Kaikki palokuntalaiset olivat silloin jäseninä samassa yhdistyksessä, Pedersören VPK:ssa. Alkuvaiheessa palokunnalla oli n. 633 jäsentä. Lisäksi palkattiin yksi osa-aikainen palopäällikkö.
Vuonna 1977 perustettiin Pedersören kunta, mihin yhdistyivät Pietarsaaren maalaiskunta sekä Ähtävän ja Purmon kunnat. Toiminta perustui vapaaehtoiseen palokuntaan, joka toimi eri kunnanosissa. Kunta palkkasi palopäällikön, varapäällikön sekä kolme osa-aikaista sammutuspäällikköä. Vapaaehtoinen palokunta huolehti miehistön rekrytoimisesta. 2000-luvun alussa palkattiin ensimmäinen palomies Pännäisten paloasemalle. Vuonna 2004 Pedersören pelastustoimi sulautui silloin perustettuun Pohjanmaan pelastuslaitokseen.
Pedersören kunnan alueella on kolme paloasemaa:
- Pännäisten paloasema (nro 60) otettu käyttöön 1995, Palotie 1, Pännäinen
- Ähtävän palovarikko (nro 61) otettu käyttöön 1965, Museokuja 2 , Ähtävä
- Purmon palovarikko (nro 62) otettu käyttöön 2005, Lillbyvägen 140, Lillby
Pännäisten paloasemalla on virka-aikana (klo 8-16) asemamestari, paloesimies, palotarkastaja sekä 1,5 palomiestä. Lisäksi on 23 osa-aikaista sopimuspalokuntalaista, joilla on henkilökohtainen sopimus pelastuslaitoksen kanssa. Kaksi sopimuspalomiestä ovat varallaolossa klo 16-08 arkisin, sekä viikonloppuisin vuorokauden ympäri.
Palomiehillä on käytössään sammutusauto, säiliöauto, miehistöauto sekä pelastusauto, yksi ns 4-pyöräinen sekä peräkärryt, jossa vene tai öljyntorjuntavarusteita. Paloasemalla on hyvät harjoitusmahdollisuudet. Kunnan johtokeskus on käytettävissä luentoja varten ja harjoituskenttä on riittävän iso, sekä varustettuna mm. harjoituskonteilla. Harjoitusalue on lähialueen palokuntien ahkerassa käytössä ja mm. sopimuspalokuntien kursseja järjestetään yleensä täällä (ns. SPEKin kurssit). Sopimuspalomiehet harjoittelevat joka toinen maanantai, syyskuusta toukokuuhun.
Ähtävän palovarikolla toimii Ähtävän VPK (perustettu 1995), jossa on n. 20 sopimuspalomiestä. Ähtävän VPK:lla on palokuntasopimus Pohjanmaan pelastuslaitoksen kanssa. Palomiehillä on käytössään sammutusauto sekä miehistöauto peräkärryllä. Peräkärry on varustettu isolla moottoriruiskulla. Lisäksi on pieni vene trailerin päällä sekä öljyntorjuntakärry. Kaksi sopimuspalomiestä ovat varallaolossa klo 16-08 arkisin, sekä viikonloppuisin vuorokauden ympäri. Sopimuspalomiehet harjoittelevat joka toinen torstai vuoden ympäri.
Purmon palovarikolla toimii Purmon VPK (perustettu 1994), jossa on n. 33 sopimuspalomiestä. Purmon VPK:lla on palokuntasopimus Pohjanmaan pelastuslaitoksen kanssa. Palomiehillä on käytössään sammutusauto, pienempi säiliöauto, miehistöauto sekä pieni vene trailerin päällä. Kaksi sopimuspalomiestä ovat varallaolossa klo 16-08 arkisin, sekä viikonloppuisin vuorokauden ympäri. Sopimuspalomiehet harjoittelevat joka toinen torstai syyskuusta toukokuuhun. Purmon VPK:lla on myös nuoriso-osasto, joka harjoittelee säännöllisesti vuoden ympäri.
Ominaista Pederören palokunnille on, että miehistö osallistuu aktiivisesti toimintaan ja heillä on hyvä koulutustaso. Ähtävän ja Purmon palokunnat olivat ensimmäisinä Suomessa (1998-99) ottamassa ensivasteen mukaan toimintaansa. Pedersören palokunnilla on keskimäärin n. 220 tehtävää vuodessa.