Närpiö

Tervetuloa Närpiön paloasemalle!


Närpiön paloasema 80

Närpiön paloasema on suuri ja tilava asema, joka on otettu käyttöön vuonna 2006. Asema ei sijaitse keskustassa, kuten monet muut asemat, vaan noin neljän kilometrin päässä, hieman keskustan ulkopuolella. Asema on tarkoituksella sijoitettu lähelle Närpiön suuria teitä, kuten lähes vieressä kulkeva valtatie 8 ja aseman välittömässä läheisyydessä sijaitsevat myös Närpiön suurimmat liiketoimintaketjut ja alueen suurin teollisuusalue.

 

Paloasema on nykyaikainen ja näyttävä. Asemalla on seitsemän pariovea suuremmille pelastusajoneuvoille. Perinteistä letkutornia asemalta ei löydy, vaan paloletkut kuivataan noin 25 metrin pituisessa koneessa, joka sijaitsee erillisessä osassa asemaa.


Ensihoito, eli ”ambulanssiosa” sijaitsee rakennuksen itäosassa. Sieltä löytyy tilat kolmelle ambulanssille. Tällä asemalla on kaiken kaikkiaan hyvät tilat mmm. vaatteiden huoltoon ja ylläpitoon, yleisiin huoltotiloihin ja suuri pesutupakin löytyy, se sijaitsee rakennuksen länsiosassa.

 

Närpiön paloasema toimii Pohjanmaan pelastuslaitoksen eteläisen osan tärkeimpänä paloasemana. Sinne on sijoitettu myös erikoisajoneuvoja ja -koneita. Pohjanmaalla on muun muassa kaksi tikasautoa ja toinen niistä sijaitsee Närpiössä. Närpiöstä löytyy muun muassa suurempi sähkögeneraattori, öljynkeräysaltaat, joissa on satoja metrejä öljypuomia. Myös alkusammutuskalustokärry, jotka on tarkoitettu yleisön koulutukseen, löytyy Närpiöstä.

 

 Aseman tontilla on hyvin tilaa myös järjestää harjoituksia ja koulutuksia. Asemarakennuksen vieressä onkin säiliöitä, jotka on tarkoitettu käytettäväksi savusukellusharjoituksiin ja löytyy jopa bussi, jossa voidaan harjoitella esimerkiksi raskaita pelastus- ja ensiaputehtäviä.

 

 Närpiössä on kaksi ympäri vuorokauden päivystävää ambulanssia. Ensihoitoesimiehen, joka on vastuussa koko Pohjanmaan pelastuslaitoksen eteläisen osan ensihoitoasioista, toimisto sijaitsee myös Närpiön paloasemalla.

 

 Puolivakinaiset Närpiön paloasemalla voivat osallistua vakinaisen henkilöstön mukana pelastustoimen tehtäviin, tai he voivat hoitaa tiettyjä hälytystoimintoja myös itsenäisesti. Harjoituksia järjestetään säännöllisesti joka toinen tiistai, aina eri teemoituksella. Myös nuorisotoimintaa järjestetään asemalla puolivakinaisten työntekijöiden avulla.
Asemalla työskentelee kolme vakinaista palomiestä ja yksi paloesimies. Myös toinen Pohjanmaan pelastuslaitoksen aluepalopäällikkö sekä palotarkastaja työskentelevät täällä Närpiön asemalla.

 

Osoite: Nyholmsvägen 4. 64200 Närpiö

 

Ylimarkun paloasema 81

Ylimarkun paloasema sijaitsee Ylimarkun keskustassa, noin 15 kilometrin päässä Närpiön keskustasta. Tältä paloasemalta löytyvät sammutusauto, säiliöauto ja miehistöauto. Asemalla työskentelee noin 15 puolivakinaista palomiestä. Myös nuorisotoimintaa järjestetään puolivakinaisten avulla. Tämän aseman henkilöstö harjoittelee vähintään kerran kuukaudessa, mutta lisäksi harjoitellaan yhteistyössä muiden Närpiön alueen paloasemien kanssa.

 

Paloasema sijaitsee rakennuksessa, joka on alun perin rakennettu meijeriksi. Meijeriliiketoiminnan jälkeen rakennuksessa oli autokorjaamo. Ylimarkun palokunta muutti rakennukseen vuonna 2000, kun vanha autotalli, joka sijaitsi Ylimarkun kunnassa, osoittautui liian pieneksi uudemmille ja suuremmille paloautoille. Rakennus on tiilirakennus, jossa toimii nykyisin paloaseman lisäksi myös lasiyhtiö.

 

Pirttikylän paloasema 82

Pirttikylä sijaitsee Vaasan ja Närpiön välimaastossa. Pirttikylän paloasema sijaitsee hieman sen keskustan ulkopuolella, valtatien 8 varrella. Pirttikylän paloasemalla on liikenneonnettomuuksille ja ensihoitolaitteille tarkoitetut leikkuuvälineet. Pirttikylän asemaa miehittävät puolivakinaiset palomiehet. Asema on vanhempi rakennus, jossa on sijoitettuna sammutusauto, säiliöauto ja ensivasteauto.

 

Termien selitykset:

Palomies, viranhaltija; työskentelee kokopäiväisenä, valtion pelastusopiston miehistölinjan koulutus tai opetushallituksen vastaavuustodistus palomiehenä toimimiseen.

Puolivakinainen sammutusmies, ei viranhaltija; toimenpidepalkkainen sammutusmies, jolla on henkilökohtainen työsopimus pelastuslaitoksen kanssa. Vaadittava osaaminen saavutettu pääosin sopimushenkilöstön kurssien kautta.