Valtakunnallinen pelastustoimi

Vuoden 2004 alussa yksittäisille kunnille aikaisemmin kuuluneet pelastustoimen tehtävät on siirretty 22:n alueellisen pelastuslaitoksen hoidettavaksi. Kunnille jää kuitenkin velvollisuus järjestää sammutusvesihuolto, yleisten väestönsuojien rakentaminen ja kunnan omien poikkeusolojen johtokeskusten rakentaminen ja ylläpito.

 

 kartta20suomi


Alueen pelastustoimen tehtäviin kuuluu:

  • ylläpitää pelastustoimen tehtäviä varten pelastustoimen järjestelmää
  • huolehtia pelastustoimen alaan kuuluvasta valistuksesta ja neuvonnasta sekä toimia asiantuntijana pelastustointa koskevissa asioissa
  • huolehtia pelastusviranomaisille kuuluvasta onnettomuuksien ehkäisystä ja vahinkojen rajoittamisesta sekä palotarkastuksista
  • huolehtia pelastustoimintaan kuuluvista tehtävistä
  • huolehtia osaltaan väestönsuojeluun kuuluvista tehtävistä ja ylläpitää niiden edellyttämää valmiutta
  • yhteensovittaa eri viranomaisten ja pelastustoimeen osallistuvien muiden tahojen toimintaa
  • huolehtia osaltaan pelastustoimen henkilöstön kouluttamisesta.