Pelastustoiminta

Pelastuslaitos vastaa pelastustoimintaan kuuluvien tehtävien hoitamisesta, kun tulipalo, muu onnettomuus tai niiden uhka vaatii kiireellisiä toimenpiteitä ihmisen hengen tai  terveyden, omaisuuden tai ympäristön suojaamiseksi tai pelastamiseksi eivätkä toimenpiteet ole onnettomuuden tai sen uhan kohteeksi joutuneen omin toimin hoidettavissa  tai kuulu muun viranomaisen tai organisaation hoidettavaksi.

Pelastustoimintaan kuuluu

  • hälytysten vastaanottaminen;
  • väestön varoittaminen;
  • uhkaavan onnettomuuden torjuminen;
  • onnettomuuden uhrien ja vaarassa olevien ihmisten, ympäristön ja omaisuuden suojaaminen ja pelastaminen;
  • tulipalojen sammuttaminen ja vahinkojen rajoittaminen;
  • 1–5 kohdassa mainittuihin tehtäviin liittyvät johtamis-, viestintä-, huolto- ja muut tukitoiminnat.

 

Toimintavalmiuteen kuuluvat henkilökunta, varusteet, kalusto ja ajoneuvot sekä se aika minkä kuluessa muodostelmat (kuva alla) aloittavat toimintansa hälytyksen jälkeen. Edellä mainitut asiat tulee olla sellaisella tasolla, että kaikki pelastustoimintaan kuuluvat toimenpiteet riskialueiden sisällä voidaan viivytyksettä toteuttaa tavalla, mikä vastaa ennalta kartoitettuja onnettomuusriskejä.

 

toimintavalmiusaika

 

Pelastustoiminta suunnitellaan ja organisoidaan siten, että toimenpiteet, jotka kuuluvat päivittäisiin onnettomuuksiin voidaan toteuttaa viivytyksettä ja tehokkaasti.

 

Päivittäisiä onnettomuuksia ovat:

  • Tulipalot, jotka koskettavat korkeintaan yhtä asuinhuoneistoa tai muuta vastaavaa kohdetta ja jotka eivät uhkaa levitä toiseen palo-osastoon.
  • Onnettomuudet, joissa on korkeintaan kaksi loukkaantunutta henkilöä. Liikenneonnettomuuksiin liittyen palokunta varautuu loukkuun jääneiden henkilöiden irrottamiseen.
  • Rajoitetut kemikaali- tai öljyvahingot, jotka eivät välittömästi uhkaa laajentua ja, joissa kemikaali- tai öljypäästöt voidaan pysäyttää tai yksinkertaisilla toimenpiteillä rajoittaa.
  • Vesialueiden onnettomuudet, joissa voidaan pelastaa pintapelastuksen avulla ilman vesisukellusvarustusta.

 

Henkilökunta, joka osallistuu pelastustoimintaan, osaa antaa sellaista hätäensiapua, jolla peruselintoiminnot voidaan ylläpitää peruselvytyksen avulla ja suuria verenvuotoja pysäyttämällä.

 

Pohjanmaan pelastuslaitoksen alueen tehtävämäärät onnettomuustyypeittäin aikavälillä 1.1.2012–31.12.2016.

Tehtavat 12 16