03.04.2019 ‒ 15:41

Roskien poltto

maastopalo
Maastopalo
Osoite:
Kontturinmäentie
Altistuneet henkilöt (lkm):
, Ei henkilövahinkoja
Tapahtuman kuvaus/alkutiedot:

Isonkyrön Valtaalassa roskien poltto eskaloitui maastopaloksi keskiviikkona iltapäivällä. Pintakuivalla pellolla oli poltettu pahvia ja muuta roskaa sillä seurauksella, että tuulen tarttuessa liekkeihin, palo alkoi levitä hallitsemattomasti ympäristöön. Paikalla ollut henkilö teki ilmoituksen hätäkeskukseen, joka hälytti paikalle yksiköitä Isostakyröstä, Laihialta ja naapurialueen Ylistarosta. Palo saatiin nopeasti hallintaan ja isoilta vahingoilta vältyttiin tuulen puhaltaessa poispäin rakennuksista ja pelatuslaitoksen nopean toiminnan ansiosta. Palanut alue oli n. 10x12 metriä. Mitä tästä opimme? 1. Jätteiden polttaminen on laissa kielletty. Orgaanista ainesta, kuten puuta, saa polttaa silloin, kun ympäristöolosuhteet sen sallivat. Esimerkiksi ongelmajätteen polttaminen on ympäristörikos, josta tehdään ilmoitus myös poliisille. 2. Risujen poltosta tai kulotuksesta tulee ilmoittaa etukäteen alueen pelastuslaitokselle. Ilmoituksen voi tehdä nettisivujen kautta. 3. Polttoa on aina valvottava ja alkusammutusvälineitä tulee olla saatavilla. Alkusammutustoimenpiteet voivat hidastaa merkittävästi tulen leviämistä ja näin ollen vähentää syntyviä vahinkoja. Tarkista aina voimassa olevat varoitukset ennen polttoa!

Osallistuneet asemapaikat:
50 Laihia
52 Isokyrö
P44 Päivystävä paloesimies
Yksiköitä Etelä-Pohjanmaan Pelastuslaitokselta
Lisätietoja:
Päivystävä paloesimies 0406790688