Pelastustoiminnalla tarkoitetaan pelastuslain 468/2003 mukaan sellaisia kiireellisiä onnettomuuden tai onnettomuusvaaran takia suoritettavia toimenpiteitä joita tehdään ihmisten, omaisuuden ja ympäristön suojelemiseksi ja pelastamiseksi sekä vahinkojen rajoittamiseksi ja seuraamusten lieventämiseksi.

 

Pelastustoimintaan kuuluupalo02

  • hätäilmoitusten vastaanottaminen,
  • pelastusyksiköiden ja muun avun hälyttäminen,
  • väestön varoittaminen,
  • uhkaavien onnettomuuksien torjuminen,
  • vaarassa olevien ihmisten, ympäristön ja omaisuuden suojeleminen ja pelastaminen,
  • tulipalojen sammuttaminen,
  • muiden vahinkojen torjuminen ja rajaaminen
  • jälkiraivauksesta ja jälkivartioinnista huolehtiminen
  • edellisiin liittyvä johtaminen, tiedottaminen, huolto ja
    muut tukitehtävät.

Toimintavalmiuteen kuuluuvat henkilökunta, varusteet, kalusto ja ajoneuvot sekä se aika minkä kuluessa muodostelmat (kuva alla) aloittavat toimintansa hälytyksen jälkeen.

Edellä mainitut asiat tulee olla sellaisella tasolla, että kaikki pelastustoimintaan kuuluvat

toimenpiteet riskialueiden sisällä voidaan viivytyksettä toteuttaa tavalla, mikä vastaa ennalta kartoitettuja onnettomuusriskejä.

 

toimintavalmius

Pelastustoiminta suunnitellaan ja organisoidaan siten, että toimenpiteet, jotka kuuluvat päivittäisiin onnettomuuksiin voidaan toteuttaa viivytyksettä ja tehokkaasti.

 

Päivittäisiä onnettomuuksia ovat:

  • Tulipalot, jotka koskettavat korkeintaan yhtä asuinhuoneistoa tai muuta vastaavaa kohdetta ja jotka eivät uhkaa levitä toiseen palo-osastoon.
  • Onnettomuudet, joissa on korkeintaan kaksi loukkaantunutta henkilöä. Liikenneonnettomuuksiin liittyen palokunta varautuu loukkuun jääneiden henkilöiden irrottamiseen.
  • Rajoitetut kemikali- tai öljyvahingot, jotka eivät välittömästi uhkaa laajentua ja, joissa kemikaali- tai öljypäästöt voidaan pysäyttää tai yksinkertaisilla toimenpiteillä rajoittaa.
  • Vesialueiden onnettomuuksiin, joissa voidaan pelastaa pintapelastuksen avulla ilman vesisukellusvarustusta.

Henkilökunta, joka osallistuu pelastustoimintaan, osaa antaa sellaista
hätäensiapua, jolla peruselintoiminnot voidaan ylläpitää peruselvytyksen
avulla ja suuria verenvuotoja pysäyttämällä.