Alkuvaiheen tavoitteena on lainsäädännön minimitaso. Pidemmällä aikavälillä palotarkastustoiminnan tulee tukea onnettomuusriskien hallintaa tehokkaana menetelmänä, jolla suoraan voidaan vaikuttaa kohteen omistajaan tai haltijaan. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että tarkastusväli lyhennetään kymmenestä vuodesta, esimerkiksi tietynkokoisten maatalous- ja teollisuusrakennusten osalta.
Tarkastusten suorittaminen toteutetaan toiminta-alueilla ja vastuu jaetaan tehtäväkuvauksissa paloasema- ja henkilötasolle. Tarkastukset suoritetaan seuraavasti:
erityiskohteet tarkastaa toiminta-alueen päällystö, alipäällystö ja erikseen nimitettävät palomiehet tehtäväkuvauksiensa mukaisesti,
asuin- ja siihen verrattavat rakennukset tarkastavat toiminta-alueilla palomiehet,
paloesimiehet ja palotarkastajat. Asuinrakennukset, joiden on laadittava pelastussuunnitelma, tarkastaa toiminta-alueella tehtävään nimetyt palomiehet ja palotarkastajat, sekä
tarkastuksista pidetään kuntakohtaisesti seurantaa.
