Maastoa paloi huhtikuussa 5000 hehtaaria
Tulipaloissa kärähti huhtikuussa noin kymmenkertainen määrä maastoa verrattuna tavallisiin kevätkuukausiin, mutta maastopalojen lukumäärä on huomattavasti edellisiä vuosia pienempi. Kevät on roskienpolton ja kulotuksen takia maastopalojen sesonkiaikaa. Viimeksi vuonna 2006 on palanut yhden kuukauden aikana yhtä paljon maastoa, noin 5000 hehtaaria. Maastopaloja on ollut tänä vuonna 302. Kaikkiaan tulipaloja on ollut yli 3600. Niissä on kuollut 30 ihmistä; heistä noin puolet oli yli 65-vuotiaita.
Kulottaminen ja roskien poltto alkavat keväällä heti, kun kelit sen sallivat. Vaikka keli näyttäisi hyvältä, sää ei aina ole tulen käsittelylle otollinen.
Roskien polttoa tehdään usein puolihuolimattomasti. Tuli saatetaan jopa jättää kokonaan ilman vartiointia, tietää palomestari Mika Mäkelä Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä.
Kuivuuden ohella yhtenä maasto- ja ruohikkopalojen syynä voidaan pitää ihmisten huolimatonta tulenkäsittelyä.
Tulen käsittelijät eivät ota huomioon puuskaista tuulta, kipinöitä ja tulen leviämisen mahdollisuutta muutenkaan. Tilanne karkaa helposti hanskasta, huomauttaa Mäkelä.
Pihapiirissä rakennukset ovat äkkiä vaarassa, jos tuli pääsee leviämään.
Kulotuksesta tulee ilmoittaa hätäkeskukselle. Roskia taas ei kaikissa kunnissa saa polttaa olipa kysymyksessä taajama tai haja-asutusalue.
Paikallisesti pitää selvittää, että mitä voi polttaa tai missä. Lähtökohtaisesti savuhaittaa ei saa aiheutua naapureille. Kunnan ympäristönsuojelu- ja jätehuoltomääräykset määrittelevät asian, muistuttaa Mäkelä.
Lisäksi alueen pelastusviranomainen voi kieltää avotulen teon tai muun tulipalon vaaraa aiheuttavan toiminnan pelastustoimen alueella tai osassa sitä määräajaksi, milloin tulipalon vaara on ilmeinen. Päätöksestä tulee tiedottaa kieltoalueella julkisesti.
Tilastojen mukaan tavallisesti kevään kuukausina maastoa palaa Suomessa 200500 hehtaaria. Tämän vuoden huhtikuussa maastoa on palanut 5000 hehtaaria. Ala on suurin sitten vuoden 2006 toukokuun.
Kevät on myös retkeilyn aikaa. Metsiin ja puistoihin lähdetään makkarapakettien ja muiden herkkujen kanssa nuotio ja grillaaminen mielessä. Toisen maalle ei avotulta saa sytyttää ilman maanomistajan lupaa. Kaupunkioloissa taas grillien kanssa on syytä varovaisuuteen. Tuuli tarttuu helposti kevyeen kertakäyttögrilliin. Kertakäyttögrillien sammuttamista varten on hyvä ottaa mukaan iso limupullollinen vettä. Kuumaa tuhkaa ei missään tapauksessa saa laittaa roska-astioihin. Myös tupakantumppien kanssa on oltava huolellinen.
SPEKin mediaseurannan mukaan huhtikuun loppuun mennessä tulipaloissa on kuollut 30 ihmistä. Heistä 19 oli miehiä ja 10 naisia. Yhden sukupuoli ei ole tiedossa. 16 alkuvuoden palokuolleista on yli 65-vuotiaita.
Lähde: www.spek.fi
